Esittely

Olen Kauneus & Hyvinvointi M. Rova yrityksen perustaja Miia Rova.

Olen perustanut yritykseni helmikuussa 2016. Yritykseni sijaitsee Ivalossa.

Tarjoan kauneudenhoitoa, siivousta sekä kotipalveluita. Olen saanut kunnalta hyväksynnän myös  ruuan ja leivonnaisten valmistamiseen kotona. Hoitola on avoinna tarvittaessa (joustavat aukioloajat), aikoja saa myös iltaisin.

Inarin kunta on myöntänyt minulle oikeuden toimia kotiavun tuottajana:

”Tmi Kauneus & Hyvinvointi M. Rovan ilmoitus täyttää yksityisistä
sosiaalipalveluista annetussa laissa säädetyt edellytykset”
Käyn oppisopimuksella omassa yrityksessäni kosmetologiksi. Olen suorittanut jo perusopinnot. Laitehoidoista on näytöt keväällä 2018. Käyn Rovaniemellä kerran kuussa opiskelemassa uutta ja harjoittelemassa hoitoja, etätehtäviä olen tehnyt yrityksen pyörittämisen ohella. Minulle tärkeintä kauneudenhoidossa on se että huomioidaan asiakkaan toiveet ja tarpeet, varmistetaan kontraindikaatiot (vasta-aiheet hoidoille), tehdään laadukkailla tuotteilla oikea-oppisesti hoito, ohjataan asiakasta ihonhoitoon sekä neuvoja tarpeen mukaan ruokavalioon, liikuntaan, sekä huomioidaan asiakkaan viihtyvyys ja rentoutuminen.
Valmistunut 05/2018 kosmetologiksi, kauneudenhoitoalan perustutkinto.

Hoitopöytä mm. kasvohoitoja varten

Jalka- ja käsihoitoon moottorilla toimiva hoitotuoli.

Minulta löytyy ennestään ravintolakokin ja merkonomin tutkinto. Siivoustyöt olen aloittanut 16 vuotiaana, eli ammattitaitoa on kertynyt niin koti-, yritys-, rappukäytävä-, toimisto-, rakennus-siivouksista. Olen aina tykännyt siivota, siinä näkee käden jäljen. Olen tykännyt myös kauneudenhoidosta, nuorempana tein käsihoitoja ja meikkauksia.

Minkä nuorena aloittaa sen vanhana taitaa!

Inspiraatio yrittäjyyteen alkoi jo merkonomi koulussa, siellä kun harjoiteltiin liiketoimintasuunnitelman laatimista sekä harjoiteltiin hinnoittelua ja laskelmia.